Olen ehtinyt vasta alkuun professori Klingen päiväkirjassa, aikaa on mennyt Claes Anderssonin Oton elämässä Herman Lindqvistin Ensimmäisen Bernadotten odottaessa vuoroaan.

Mutta jo 14. elokuuta 2010 professori Klinge kirjoittaa viisaasti: "Suomen ja Venäjän kahdenvälisen suhteen kuvaamisessa on melkein säännöllisesti unohdettu katsao asiaa Venäjän kannalta ja siksi unohdettu myös Ruotsin merkitys, ennen ja myöhemmin. Venäjä-suhdetta ovat erikoistuneet tutkimimaan sellaiset tutkijat, joiden maailmassa yhtäältä Ruotsi, toisaalta Saksa ja muut suurvallat ovat näytelleet aivan sekundaarista osaa ´suuren ja mahtavan´Suomen ollessa ikäänkuin kaiken keskipiste ja Venäjän mielenkiinnon ykköskohde". Näin professori Klinge päiväkirjansa sivulla 25.

Professori Matti Klinge tasapainottaa viisaalla tavalla epäintellektuellia Venäjään suhtautumista, jota hoivaa uusliberalistinen maailmankäsitys ja tiedon hankinnan typistyminen iltapäivälehtien selailuun.

Tanskan sää on muuten tullut Suomeen ilmastonmuutoksen myötä.