Talvikunnossapito ei onnistunut, työntekijöitä oli vähennetty ja kalustoa ei ollut kylliksi. Lumitalven toistuessa meni VR:n pakkasen kovettama lapanen suuhun, ratapihat tukkeutuivat ja junat eivät kulkeneet.

Kesällä meni ihmetyksen sormi suuhun monelta muultakin. Junat kulkivat ja oli matkustajia. Konduktöörit puuttuivat ja liput jäivät tarkastamatta ja uudet junassa myymättä. Oli ollut "väärinarviointeja" ja VR:n johdossa harjoitettiin ainakin jonkin verran itsekritiikkiä.

Nyt sitten lippuja ei saa ostetuksi lainkaan ja lyödään todella suurta lommoa VR:n imagokylkeen. Verkkomyynti on tukossa ja asemien lipunmyynnissä ovat joko jonot tai lappu tiskillä: ei lipunmyyntiä. Tilanteen tausta on "yritys" lisätä VR:n lipputuloja ja junien käyttöä.Lippu-uudistuksen valmistelu on täysin epäonnistunut.

Onko mikään VR:n omassa uudistustyössä onnistunut? Hakematta tulee mieleen tavoite viedä yhtiön henkilöjunaliikenteeltä asiakkaiden tuki. Näitä raiteita myöten tullaan yksityistämisen asemalle, jolloin VR ei enää huolehdi Suomessa henkilöjunaliikenteestä. Perustaako toimiva johto yksityisen pääoman kanssa yhtiön toteuttamaan sitä mistä VR ei pystynyt enää huolehtimaan?

VR on hoitanut henkilöliikenteen kohtuullisesti - kehittämistä toki tarvitaan. Nyt VR:n johdon päätökset ovat heikentäneet VR:n asemaa vuosien ajan. Mielipidemuutos on vauhdilla menossa ja sympatiat VR:ää kohden  karisevat.

Oma lukunsa on 150 miljoonan euron talousrasite, jonka verran valtiovalta on vienyt VR:ltä toiminnan edellytyksiä.