Eikä vain Arkadianmäellä vaan nimenomaan Ryhmäteatterin Pengerkadun esitys "Eduskunta". Eduskunnan täysistunnon ja asiantuntijalausuntojen kuvaaminen Lex Soininvaaran säätämisen yhteydessä, tässä laissa mahdollistetaan nuorten ihmisten toimeentulotuen leikakus 20-40 prosentilla mikäli asianomainen ei ole opiskelemassa tai työssä.

Tämä siitä huolimatta, että nuorisotyöttömyys jatkuu korkeana ja kaikki eivät halua tai pysty opiskelemaan. Herkullista on, että kaikki repliikit ovat pöytäkirjoista tai haastatteluista, vain muutama virkamies on halunnut pysyä nimettömänä. Erityisesti 8. joulukuun 2010 keskustelu oli vahvasti esillä. Keskustelu oli hyvä kuulla, koska olin tuolloin Cancunin ilmastokokouksessa (COP16).

Esityksen vielä mielenkiintoisempi  toinen puoliaika kuvaa Suomen harmaata taloutta ja korruptiota. Mukana on Ahti Vilppula ja hänen kaverikseen kuvattu Jyri Häkämies, joka vastaa hallituksessa valtion omistuksesta. Vilppula tuki Helsingin Mekaanikkotalon kautta nykyistä valtionvarainministeri Jyrki Kataista, puolustusministeriä, valtion omistuksesta vastaavaa ministeri Jyri Häkämiestä, ympäristöministeri Paula Lehtomäkeä sekä keskustan ryhmäjohtaja Timo Kallia vuoden 2007 eduskuntavaaleissa.Helsingin Mekaanikkotalon omistaa veroparatiisiyhtiö Promex ja sen Vilppula, joka on kerännyt omaisuutensa "Eduskunnan" mukaan Kasakstanista.

"Eduskunta" osoittaa miten harmaan talouden asiantuntija Markku Hirvosen tutkimukset Kiviniemen hallituksen valmistelemasta osakkeiden hallintorekisteristä hylättiin. Esityksessä on muutama aito puhelinkeskustelu, jossa Finanssivalvonnan aidot puheenvuorot ovat enemmän kuin paljastavia. Kirruptio on syvällä, eikä eduskunta ole pystynyt vieläkään laatimaan lakia, joka estää  "Eduskunnan" kuvaamien Vilppula-Häkämies -suhteiden vaikutuksen.

Erityisesti erilaisille teatterikerhoille eri puolilta Suomea esitys olisi tärkeä. Ilmaista juustoa on vain hiirenloukussa!