Kysyttäessä Helsingin Sanomien poliittista linjaa pyysi tuolloinen päätoimittaja Janne Virkkunen katsomaan lehden pääkirjoitussivulle. Max Jacobson lienee siellä ikoni, vuorineuvos Gustav von Herzenin kirjoitus puolestaan markkinaliberalismin ja yksityistämisen huippu (HS 27.12.).

Kirjoituksessaan von Herzen pitää ongelmana sitä, että ”kansa ja sen edustajat eivät ole vielä kypsyneet pitämään veronmaksajien kustantamia palveluja tavanomaisena liiketoimintana”. Kirjoitus listaa liiketoiminnan piiriin vankeinhoidon, armeijan, peruskoulun ja terveydenhoidon, ”yksiselitteisesti kaikki hallinnonalat”, kuten kirjoittaja toteaa.

Ehkä huomaamattaan bitumiyhtiön ex-toimitusjohtaja von Herzen tekee palveluksen suomalaiselle poliittiselle keskustelulle vaatiessaan seuraavaan hallitusohjelmaan kohtaa, ”joka avaa yksiselitteisesti kaikki hallinnonalat ulkoistamiselle”. Kokoomuksen ryhmäjohtaja Pekka Ravikin joutui torjumaan ainakin vankilalaitoksen yksityistämisen.

Puolueiden on kerrottava mitä ne ovat valmiit ”ulkoistamaan”, siis käytännössä yksityistämään yhteiskunnan toimintoja. Samalla on syytä avoimesti kerrottava ongelmista, jotka ovat syntyneet terveydenhoidon ja erityisesti vanhusten hoivan yksityistämisestä.