USA:n välivaalit ja Australian vaalitulos eivät edistä ilmastonmuutoksen hillintää ja odotuksia joulukuun YK:n ilmastonmuutoksen hillinnän osapuolikokoukseen. 

 Australiassa voittivat ne, jotka haluavat unohtaa ilmastonmuutoksen hillinnän ja jatkaa kivihiilen polttamista eivätkä halua imastolainsäädäntöä yhdelle maapallon suurimmalle kivihiilen tuottajalle.

Yhdysvalloissa presidentti Obama on pulassa. Ilmastolakia ei tulla hyväksymään senaatissa - tämä vaikuttaa jo nyt pari kuukautta ennen vaaleja varmalta.

Meksikon Cancunin ilmastokokous on kolmastoista Kioton jälkeen. Kööpenhaminan pettymys jatkuu ongelmien maton alle lakaisemisena. Maapallo menettää aikaa, ilmastonmuutoksen hillinnän vaatimat sitovat ja vaikuttavat toimet pitäisi olla jo menossa kaikkialla maapallolla, näin ei ole. 

Ne, jotka kaikesta huolimatta toimivat nyt  tulevat olemaan tämän vuosisadan johtajia - kas kummaa yksi toimijoista on Kiina. Kiinan toiminta on kuitenkin valitettavan kaksijakoista, talouskasvulla rahoitetaan uusiutuvia energialähteitä, lisätään energiatehokkuutta. Kuitenkin samanaikaisesti liikenteen päästöt lisääntyvät ja kivihiileen pohjaava energiantuotanto jatkuu.

Olen lähdössä 7. joulukuuta Cancun kokoukseen. Olin Kiotossa (COP3)  vuonna 1997 ja sen jälkeen  jälkeen kaikissa osapuolikokouksissa Poznanin kokousta lukuunottamatta - jo Kiotossa tiesimme mitä tulee tehdä. Globaalin toiminnan linjat hahmoteltiin viisi vuotta Kiotoa aikaisemmin Riossa, vuonna 1992. Mutta mitä on tapahtunut? Maapallon väkiluku, luonnonvarojen kestämätön käyttö, ilmaston lämpeneminen ovat holtittomasti kasvaneet.

Muuten - vuoden 2010 ensimmäinen puolisko oli lämpimämpi kuin koskaan on mitattu, näin Suomen talvesta riippumatta. Tässä olisi ilmastonmuutoksen viestiä myös professori Korholalle: mittausten lämpimimmät jaksot ovat kaikki 2000 -luvulla.