Lopulta Tasavallan presidentin tapaaminen onnistui, kaikesta muusta huolimatta Tarja Halosella oli aikaa tavata kaksi edelleen Bella Centerissa oleva kansanedustajaa, Jouko Skinnarin ja allekirjoittaneen. Keskustelun kuluessa tulikin viesti YK:lta, valtiojohtajia pyydettiin jatkamaan kokousta ainakin vuorokaudella. Tilanne siis sama kuin Kiotossa vuonna 1997.

Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana toimii siis Tasavallan presidentti, varapuheenjohtajana Matti Vanhanen, toisena varapuheenjohtajana Paula Lehtomaki. On toivottavaa valtuuskunnan johdon kesken tapahtuvan tiedonkulun paranevan.

Eilen illalla ulosvuodatettua ja Berlinske Tidningenin julkaisemaan kannanottoa ei monenkaan valtio johtajan kantti kesta julkistaa yli kaksi vuotta suitsutetun kokouksen lopputuloksena, se olisi floppi ja todellinen mahalasku.