Verraton tapahtuma, Tieteen päivät alkoivat useammallakin tavaoin poikkeuksellisesti. Paikalla kuen aina arkkiatri Pelkonen ja kansleri Raivio - todelliset herrasmiehet.

Avajaisiin oli yllätysohjelmaa: opiskelijoiden, tutkijoiden ja työntekijöiden mielenilmaus Vanhasen-Kataisen hallituksen valmistelemaa yliopistolakia vastaan. Lakia on valmisteltu salassa ja se unohtaa ylopiston tehtävän vapaan tutkimuksen ja sivistyksen edistäjänä. Raha on tulossa rengistä isännäksi.

Valtion tervehdyksen esitti 20 päivää vanha opetusministeri Henna Virkkunen. Virkkunen muistutti tuottavuudesta ja kertoi Suomessa "talouden ja ympäristön olevan tasapainossa". Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa ja on vanhaa, jo kerran tarjoiltua poliittista puuroa.

Opetusministeri kertoi tärkeintä  tieteelle olevan "vapauden". Tiede ei kuitenkaan ole vapaa rahoituksen pakkopaidasta. Valmisteilla oleva yliopistolaki asettaakin yliopistot alttiiksi erilaisille rahoittajille.

Ministeri muistutti tiedeyhteisöä pitämään kiinni sovitusta - mitä se siten onkin.

Yliopistolain valmistelu on ministerin puheen mukaan hoidettu "avoimesti". Tässä puheen kirjoittaja on erityisesti erimieltä HY:n mielenosoittajien kanssa.

Muuten - positiivista ministerin puheessa oli maininta kestävästä kehityksestä ja viittaus koe-eläimiin.

Tämän jälkeen avajaiset jatkuivat tutulla läppäri ei suostu yhteistyöhön -ilmiöllä. Karoliinisen instituutin immunologian eremitusprofessori Hans Wigzell joutui turvautumaan 15 minuutin stand up - komiikkaan. Valmisteltu esitys, immunosysteemin evoluutio jäi pitämättä.

Mutta viisi päivää ja yksi yö evolutiota kosmoksesta biologian kautta uskontoihin. Hemmottelua.

Myös Jan Rydmannin arvokasta työtä muistetaan.