Keskustelu on tulossa oikealle tasolle: miten käytännössä yrittäjä Sukarin kaltaiset rakennuttajat vaikuttavat? Sukari yritti vaikuttaa valtakunnallisiin alueidenkäytön tavoitteisiin (VAT), tässä kohteena oli ympäristöministeriö.

Ministeri Vapaavuori torjui Sukarin - Sukari tokaisi YLE:n A-studiossa, ettei häneltä ystävät maan hallituksessa lopu. Tämä ennen vaalirahoituksen tarkempaa penkomista.

Kaavoitus ja rakennusluvat ovat Sohvien, Tokmannien ja KMS:n kohteista tärkeimpiä. Samalla tuli osoitettua, että nopeaa taloudellista voittoa kaavoitusratkaisuilla tavoittelevien liikemiesten ja politiikan yhteys on yhtä intiimi kuin napakan nahkahanskan ja käden kontakti.

Rakennuttajat rahoittavat kansanedustajia. Monet heistä istuvat kuntien hallitusten ja valtuustojen puheenjohtajistoissa. Kymenlaaksossa ajoittain monopolina toiminut OKA on yksi rahoittajista.

Kuntavaalit ovat ovella. Vaaliehdokkaidne on yhteisellä sopimuksella lupauduttava vaalitukensa avaamiseen jo ennen vaaleja. vaikkapa nettisivuillaan. Tämä koskee myös puoluejärjestöjä, valitsijamiesyhdistyksiä jne...Lainsäädännöstä ei tähän apu ehdi.

Yritykset ja yhteisöt on velvoitettava ilmoittamaan tuestaan. Esimerkiksi osuuskunta Tradeka piillotti oman tukensa "sijoitustoiminnan" alle. Onko Tradeka todella sijoittanut 1000 euroa vuoden 2007 eduskuntavaaleissa edustajistonsa niihin jäseniin, jotka olivat ehdolla? Uskon, että Tradeka ja moni muu yritys pohtii juuri näin. Kiitollisuuden osoitukseksena en tätä osaa ottaa.  

Itse sain muiden mukana keväällä 2007 1000 euroa ja ilmoitin sen huhtikuussa 2007 asianmukaisella tavalla oikeusministeriölle. Muu "tuki" tulikin omasta pussista paitsi Otsolan työväenyhdistyksen 800 euroa.

Siis ilmoitusvelvollisuus jokaisesta vaalieurosta myös "lahjoittajille". Ilmaista juustoa on vain rotanloukussa.

Ai niin, mitä siten Tradeka voisi odottaa "vastineeksi" 1000 eurostaan? Pienten kauppojen kuten Siwojen - mutta myös muiden - puolustamista. Suuryksiköiden rakentamista lainmukaisella tavalla osaksi kaupunkikeskustoja - ilmstonmuutoksen hillintää! Työntekijöiden työturvallisuudesta ja työterveydestä huolehtimista lainsäädännössä ja pienipalkkaisten myyjien nostamisen ylös palkkakuopastaan. Osa toimistani ei ehkä Tradekan liituraitaherroja ilahduta.