Kotkan Kantaattikuoron Matteus -passio oli melkoinen ponnistus, mutta jälleen kerran kapellimestari Jouko Koivukosken johdolla Kantaattikuoro, Kymi Sinfonietta ja solistit onnistuivat. Esitys kesti runsaat kolme tuntia ja oli elämys. Erityisesti kuoroa ja sen jäseniä on kiitettävä, kaiken uhalla he kestivät, välillä voimia kerätenkin.

Torstain ilta oli siis kärsimysnäytelmää, kirkosta palatessa teema jatkui TV1:ssä Mel Gibsonin kuvittamana. J.S.Bach oli kyllä henkevämpi ja hänen taiteensa kestää Gibssonin veripärskeitä paremmin.

Kotkan kirkon puupenkillä Matteus -passiota kuunellessa tuli mieleeni, ettei Jerusalemissa, Rooman maaherran pihan Barabasta huutava kansa paljoa poikkea nykykuluttajasta.   

Kaksi tuhatta vuotta sitten ylipappi ja fariseukset palkollisineen saivat kansan huutamaan Barabasta. Nyt toimitaan valtamedian ja mainostoimistojen avulla. Pahimmillaan tuloksena on hysteerinen kuluttajakansa, joka sisäistää median iskostaman kulutuskäskyn niin tarkoin, että ihmislajin elämisen ehdot kulutetaan loppuun kuluvalla vuosisadalla.

Ihminen ei tapa sukupuuttoon vain satoja tuhansia eläin- ja kasvilajeja, hän tuhoaa samalla oman elämisen edellytykset. Merien planktonin ja metsien tuhoaminen on hyvää vauhtia menossa. Venus -ilmiö vaikuttaa mahdollisemmalta kuin runsas vuosi sitten.

Monet ovat ne kirkuvat kurkut, jotka huutavat sokean voitontavoittelun ja kuluttamisen perään. Kulutamme oman elämämme, samalla tulevien sukupolvien elämisen mahdollisuudet. Kaifas ja muut nykypäivän fariseukset ovat tyytyväisiä. 30 hopearahaa on laitettu kasvamaan korkoa, maahan toki kannattaa sijoittaa - onhan sen valmistus lopetettu (B.Shaw).

Tämän planeetan maaperä on valitettavasti tuhoutumassa, se on kuitenkin huono sijoituskohde.