Jostain syystä olin sitä mieltä, etteivät eduskuntavaalit tule lisäämään kiireitäni. Omahyväisesti ajattelin kiirettä olevan valmiiksi yllin kyllin.

Toisin kuitenkin kävi. Huomisen Brysselin matkan jouduin perumaan. Nyt tulin Vasemmistoliiton Pyhtään tapaamisesta. Eipä olisi ollut yksinkertaista lähteä saman tien Helsinkiin ja aamulla puoli seitsemäksi Vantaan kentälle.

Brysselissä on perjantaina Euroopan Habitatin hallituksen kokous. Euroopan parlamentaarikot ovat osa maailmanlaajuista Global Parliamentarians on HABITAT - verkkoa. Parlamentaarikot tukevat YK:n Habitat -ohjelmaa, joka käsittää rakentamisen, asumisen ja kaupunkipolitiikan. Poisjääntiäni voin perustella ekologian ja ajankäytön lisäksi arkijärjellä.

Torstain aloitin kuudelta Power Pointin parissa. Kello yhdeksän markkinoille Kotkan Karhulan Torille, aktiivisia ja keskustelevia ihmisiä oli paljon. Sitten "se" tapahtui, menetin  "ajan tajun" ja yllätyksekseni huomasin kellon olevan kaksitoista, olisi pitänyt olla yksitoista. Nimittäin yhdeltätoista minun olisi pitänyt olla Kotkansaarella VR:n eläkeläisten vieraana. Menin tunnin myöhässä tapaamiseen mukanani anteeksipyyntö. Onneksi VR:n eläkeväki on fiksua.  

Huomenna eduskuntaan suuren valiokunnan kokoukseen.