Tunnetusti työväenpuolue kokoomus teki jokin aika sitten välikysymyksen naisten palkkauksesta. Nyt ympäristöpuolue kokoomus teki välikysymyksen ilmastomuutoksesta. Asian käsittelyn yhteydessä kävikin ilmi, että kyse oli yrityksestä lobata ydinvoimalaa.

Kuudetta ydinvoimalaa ei teollisuus ole pyytänyt. Viides on rakenteilla ranskalais-saksalaisena projektina japanilaisella tekniikalla ja saksalaisella rahalla. Kyseessä on prototyyppi, joka on puolitoista vuotta myöhässä.

Keskustelussa ydinvoima -lobby oli löytänyt yhden autuaaksitekevän asian, ydinreaktorin. Varsinaista ydinreaktiota, aurinkoa 150 miljoonan kilometrin päässä meistä kokoomus ei ole huomannut. Todellinen huoli fotosynteesin tuloksesta, bioenergian, tuulivoiman ja erityisesti energiatehokkuuden lisäämisestä jäivät marginaaliin.

Vaalikuumeinen keskusta on narrattu tukemaan ydinvoimaa. Innoissaan se esitti myös koskiensuojelulain avaamista. Todellinen riman alitus!

Nykyinen hallitus ei ole pystynyt esittelemään toimivaa ilmastostrategiaa. Vuoen 2012 tavoitteet ovat aivan ovella ja EU:n mielestä vuoden 2020 kasvihuonekaasupäästöjen tulee olla vähintään  viidenneksen nykyistä pienemmät.

Kokoomus ja keskusta ovat löytäneet toisensa myös Vuotoksen altaan rakentajina. Lappia vain veden alle riippumatta voimassa olevasta korkeimman oikeuden ratkaisusta. Todella säteilevä pari!